Siirry pääsisältöön

Tekstit

Videot

Uusi vuosi on täynnä unelmia!

Hei vaan ja mahtavaa uutta vuotta! Uusi vuosi on aina täynnä unelmia ja siitä tulenkin meidän unelmaan. Vähän reilu kolme kuukautta sitten muutimme Espanjaan. Tulimme tänne toteuttamaan haavetta joka meillä oli ollut jo jonkin aikaa. Tämä haave muuttui todeksi, koska päätimme, ettemme enää voi vain puhua asiasta. Joko me teemme sen tai lopetamme siitä puhumisen. J oten laitoimme talomme myyntiin kesäkuun lopussa ja elokuun puolivälissä ilmoitimmekin jo, että muutamme Espanjaan. Myimme kaiken, irtisanouduimme töistämme ja pakkasimme laukkumme. Meillä ei ollut mitään "suurta" suunnitelmaa, joka pelotti monia ihmisiä ja sai heidät ihmettelemään. Mutta oikeasti, mitä sitten? Anna elämän viedä, se kyllä kantaa niitä, joilla on avoin mieli ja heitä jotka ovat päättäneet saada asioita tapahtumaan. Älä koskaan ajattele unelmiesi olevan liian suuria. Lähdimme liikkeelle syyskuun puolivälissä ja matkustimme matkamersullamme halki Euroopan, lopulta Espanjaan. Tiesimme vain, että haluam

Viimeisimmät blogitekstit

Lemon Tree Market - Sunnuntaimarkkinat

Koti El Rasossa